Glee Cast - Defying Gravity
Something has changed within me
Something is not the same
I'm through with playing by the rules
Of someone else's game
Pää täynnä ajatuksia. Mitään en saa sanoiksi. Tyypillistä. Voisin kertoa tunteistani ja kaikesta pelkillä biisien sanoilla. Mutta silloin tästäkin kirjoituksesta tulisi liian pitkä ja se sisältäisi yli 10 lainausta eri kappaleista. Kuka sitä nyt jaksaisi lukea? Jep, ei kukaan.
Viime ajat olen viettänyt äitillä siivoten ja pitäen taloa pystyssä siskoni kanssa. Olen yrittänyt myös hieman rentoutua ja irrottautua kaikesta. Saada mielen tasaantumaan ja muuta. Arvatkaa onko onnistunut? Ei.
Pitkään olen jo miettinyt ajanvarausta lääkärille, mutta muilta kiireiltäni en ole ehtinyt soittaa. Kaksi kuukautta voin ihan hyvin. Pärjäsin kotona yksin, viihdyin siellä, ei ollut huolia... Kuin salama kirkkaalta taivaalta (joo joo, typerä sanonta), kaikki se hyvä olo katosi. Huomaan eläväni täysin omassa maailmassani. Kadotan ajantajuntani ja joskus huomaankin, etten tiedä mitä olen tehnyt 3-5 tuntiin. Tunnen, että joku on kokoajan läsnä. En ole koskaan yksin vaikka olenkin. En tiedä mikä on todellisuutta ja mikä ei. Mistä olen keskustellut kenenkin kanssa ja mistä en? Olenko ollut jossain vai en? Joskus olen myös varma siitä, että minua tarkkaillaan. Käydessäni tupakalla, tuntuu kuin joku katsoisi jostain kaukaa. Pelkään, että joku on nurkan takana odottamassa. Vaikka missään ei ketään olisi. Kuulen myös ääniä, mutta en tiedä tuleeko ne oikeasti jostain vai onko se vain mieleni tuotosta. Tuntuu kuin joku laittaisi ajatuksia päähäni. Sotkee mieleni. En myöskään pysty luottamaan keneenkään. Kaikilla on mielestäni aina taka-ajatus, olen varma että selkääni puukotetaan, käytetään hyväksi... Ja siitä päästään taas siihen, etten tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Lisäksi tunne-elämäni on täysin sekaisin. Pienessä ajassa (puhutaan minuuteista) mielialani saattavat heitellä äärirajoilta toiseen. Jo se syö ihmistä liikaa, kun koskaan ei ole mieli tasassa. Nukkumaan menokin on vaikeaa näiden tunteiden sekasotkun kanssa. Silloin ajatukset lähtevät virtaamaan ja saatan pyöriä sängyssä parikin tuntia, jonka päätteksi en nukahda, vaan nousen hysteerisenä ylös. Pelkään nukahtamista.
En enää myöskään tiedä, mitä ajatella tunteistani ihmisiä kohtaan. Kenestä välitän, kenestä pitäisi pysyä kaukana, kenet haluan vierelleni, ketä vihaan... Olen yrittänyt pysyä kaukana kaikista. Perhe on ainut jonka kanssa nyt pystyn viettämään aikaa. Suhteeni heihin on tällä hetkellä yllättävän neutraali. Mutta ihmiset perheen ulkopuolella on minulle kuin sudenloukku. Kun luottamus kaikkiin on kadonnut, en tiedä, haluanko enää edes olla tekemisissä kenenkään kanssa. Tottakai on vielä ihmisiä, joista en haluaisi luopua.
Perheen kanssa saan onneksi aina muuta ajateltavaa. Olen huomannut osoittavani kiinnostusta jopa hevosiin, mutta se nyt on aika väistämätöntä. Hevoset kun on perheeni arjessa joka päivä. Olen ollut kuvaamassa siskoni kisoja, olen ulkona kun muut ratsastavat kentällä, harkitsin jopa hankkivani ajokorttiini täydennystä, jotta voin olla apuna kuskaamassa hevosia paikasta toiseen. Ratsastamaan minusta ei kuitenkaan ole. Kivoja eläimiä ne on, mutta siinä se. Seuraan mielelläni vain sivusta.
Kai se on sanomattakin selvää, että tällä hetkellä elämäni on täyttä hullunmyllyä. Pyrin menemään eteenpäin päivä kerrallaan. Joskus tulee kuitenkin takapakkia suunnasta jos toisesta. Siinä vaiheessa poltan tupakan, kohautan olkaani ja suuntaan eteenpäin. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä. :)
It's time to try
Defying gravity
I think I'll try
Defying gravity
Kiss me goodbye
I am defying gravity
And you wont bring me down!
