The Veronicas - Untouched.
Tätä hetkeä voisi kuvata Kymppilinjan Toivo biisin lausella: "Tunteen niinki väärää ihmist kohtaan onkse mahdollista?" Vaikka kyseinen biisi ei tämän kirjoituksen pohjalla olekkaan. Pääni tuntuu olevan sekaisin kaikista ihmisistä. Yksi jota en voi saada. Yksi joka on jo menneisyyttä. Voiko ihmisen pieneen mieleen mahtua niin paljon ajatuksia, kuin minulla juuri nyt on?
En ole ollut parhainta mahdollista seuraa kenellekkään viime aikoina. Olen niin syvällä ajatuksissani, etten jaksa ympärilläni ihmisiä. Olen uupunut kaikkeen. Kun saisi asioihin jotain selvyyttä. Kaikkea ei tietenkään voi selvittää. Tai ne on jo selvitetty. Mutta jotain! En jaksa olla yksin näiden asioiden kanssa, mutta en pysty puhumaan asioista kenellekkään. En osaa tuoda niitä esiin. (Tervetuloa, Herra Ristiriita...)
Pystyykö kukaan ymmärtämään tätä tunteiden sekamelskaa? Ei ehkä sillä tavalla kuin haluaisin. Jos puhuisin näistä jollekkin, saisin luultavasti osakseni vain lauseet:
"Unohda se. Mahdotonta." Ihmisestä, kenestä välitän jostakin syystä aivan tajuttomasti.
"Unohda se. Se on jo mennyttä." Ihmisestä, jonka olen jo menettänyt.
Ehkä yritän käydä nukkumaan ja elää näiden ajatuksien kanssa. Asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.
I feel so untouched
And I want you so much
That I just can't resist you
It's not enough to say that I miss you
I feel so untouched right now
Need you so much somehow
I can't forget you
Been going crazy from the moment I met you
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti