2012, here we come.

Se olisi vuosi 2011 lusittu. Mietin eilen illalla kulunutta vuotta ja paljon on mahtunut näihin kuukausiin.

Tammikuussa lopetin työni Sotkassa.
Helmikuussa aloitin seurustelemaan ensimmäisen kerran.
Maalis-huhtikuu meni sekoillessa ties missä.
Toukokuussa sain uuden ihanan tuttavuuden, jonka kanssa vietin n. kuukauden.
Kesä-heinäkuu taisi mennä juhliessa. Heinäkuun lopulla tapasin exäni.
Elokuussa aloitin viimeisimmän suhteeni.
Elo-lokakuu oli ylä- ja alamäkeä poikaystäväni kanssa. Lokakuun lopussa erosimme.
Marraskuussa vietin suurimman osan ajastani osastolla.
Joulukuussa muutin uuten asuntoon ja olen yrittänyt saada elämääni uutta suuntaa.

Mitä kadun? Vaikka mitä. Sekoiluni lääkkeiden ja viinan parissa oli viedä minulta monta ihanaa ihmistä ympäriltäni. Onneksi minut saatiin kuitenkin tajuamaan, mitä tein. Sain elämäni jo hieman oikeille raiteille. Matka terveeseen elämään on pitkä ja raskas, mutta kyllä minä sen vielä joskus saavutan. Elän päivä kerrallaan. Pidän hauskaa hyvissä rajoissa. Ilman ylimääräisiä virikkeitä.

Toivon mukaan vuosi 2012 toisi mukanaan paljon hyvää. Sitä toivon itselleni ja läheisilleni, joille kulunut vuosi on ollut myös raskas. Jokaiselle tavallaan.

You make me wanna die

The Pretty Reckless - Make Me Wanna Die

Take me, I'm alive
Never was a girl with a wicked mind
But everything looks better
When the sun goes down

Miksi mielessäni pyörii ajatus kostosta ja halusta aiheuttaa mielipahaa jollekkin ihmiselle? En ole koskaan ollut paha ihminen. Nyt ajattelen vain keinoja, kuinka saada eräs polvilleen. Alkaako todellinen luonteeni tulla esiin? Vai onko minua satutettu ensimmäistä kertaa niin pahasti, että haluan antaa takaisin samalla mitalla?
Sisimmältäni en haluaisi kenellekkään mitään pahaa. Puolustan niitä, jotka apua mielestäni tarvitsevat. Haluan auttaa ihmisiä, joita en edes tunne. Miksi siis juuri nyt haluan tehdä juuri päinvastoin?

You make me wanna die
I'll never be good enough
You make me wanna die
And everything you love
Will burn up in the light

And every time
I look inside your eyes
You make me wanna die
 

Welcome to your new life

Nero - New Life.

"Welcome to second reality
Live the life you've always dreamed
Be the person you always wanted to be

It's not just an illusion
It's a new state of being
A way to experience your dreams
In second reality you make the decisions"

Sometimes I hate the life I made

Korn ft. Skrillex - Narcissistic Cannibal.

Maailman suurin vitutus ja ahdistus iski. Vieroitusoireet aiheuttavat minulle unettomuutta, joten tämä yö menee luultavasti valvoessa. Vitutuksen alaisena. En jaksa tätä oloa. Kun sen joutuu vielä yksin kestämään. Ei seuraa että saisi muuta ajateltavaa. Sitä kaipaisin juuri nyt. Ihmisiä. Jotta minun ei tarvitsisi kärsiä yksin. Nämä hetket ovat itselleni kriittisiä. Ratkeaminen on aina niin lähellä kun olot iskevät. Yksin ollessa sitä vain ajattelee, miten saisi tämän paskan olon pois.

Minulla on myös nälkä, mutta en kykene syömään. Ruoka ei vain maistu. Kroppa huutaa sitä, mutta mieli ei halua. Tajusin, etten ole muutamaan päivään syönyt kunnolla oikein yhtään. Huomasin sen tänään kun meinasin pyörtyä rappusia kävellessäni. Olin rehkinyt pari tuntia kämpän siivouksen parissa ja sitten se iski. Mutta en voi sille minkään. En pysty pakottamaan itseäni syömään. Onko tämä jonkin asteista syömishäiriötä?

Myös nukkuminen tekisi hyvää. Kroppa haluaa jo sänkyyn, mutta mieli pistää vastaan. En halua, en pysty. Sänky on kuin mörkö minulle. Tuntuu, että sinne meneminen on luovuttamista. Haluan taistella eteenpäin. Mutta miksi? Miksi en voi antaa itselleni lupaa levätä?

Kysyin itseltän hetki sitten myös sitä, miksi olen niin kiltti? Olen maailman helpoin hyväksi käytettävä ihminen. Ja sen ovat jotkut ehkä myös huomanneet. Minua on helppo satuttaa sanoilla ja teoilla, saada tekemään asioita muiden mieliksi. MIKSI en pääse tästä eroon?

Miksi? Miksi? Miksi?


"Sometimes, I hate, the life I made
Everything's wrong every time
Pushing on I can't escape
Everything that comes my way
Is haunting me taking its sweet time"

Kaikki muuttui huonommaks, kun diagnoosin sain F32

Kristiina Brask - F32.

Täällä taas. :) Jäänyt vähän vähemmälle tämä blogin kirjoittaminen. Tuntuu, että kaikki on jo kerrottu. Onko minulla enää elämästäni mtään kerrottavaa? Ja jos on, en osaa tehdä ajatuksistani lauseita.

Minun pitäisi olla onnellinen juuri nyt. Minulla on asunto, välit ystävieni kanssa kunnossa, oma rauha... Mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Myös masennus alkaa iskemään taas päälle. Yritän kovasti taistella sitä vastaan. En halua siihen jamaan taas. Tiedän milloin olen onnellinen. Siihen en vain enää voi päästä. Sen yritän hyväksyä.

Jos saisin poistaa elämästäni yhden asian, se olisi lääkkeet. Olen kyllästynyt syömään niitä. Mutta ilman niitä tulen masentumaan ja oloni menevät aivan sietämättömiksi. Myöskään lääkärini tai hoitajani eivät halua minun lopettavan niiden syöntiä. Ne ovat osa hoitosuunnitelmaani. Tulevaisuudessa vasta saisin lopettaa, kun tilani on asettunut paikoilleen. Mutta miten se voi asettua, kun elämäni on yhtä hullunmyllyä juuri nyt?

Olen sisimmiltäni laatua kaikki-tänne-ja-heti. Siitä pyrin pääsemään irti, koska se ei vain toimi. Yritän elää päivä kerrallaan, mutta samat asiat ovat mielessäni päivästä toiseen...

Milloin voin olla onnellinen? Enkö saa siihen enää koskaan lupaa?

I'm coming home

P Diddy - I'm Coming Home.

VIHDOINKIN minulla on taas koti! Pieni ja söpö yksiö keskustassa. Täydellinen osuma. Teen tästä minun oman pikku turvapaikkani, jonne on aina hyvä palata. Kun huomenna herään, hoidan tärkeimmät asiat pois alta. Sitten rupean laittamaan asuntoani kuntoon. Käyn vain hakemassa loput tavaroistani, jolloin olen virallisesti poissa muitten nurkista.Viikonlopun pyhitänkin vain kodilleni. Poltan rauhassa kynttilöitä, järjestelen tavaroita... On kuin aloittaisi uuden elämän! Täällä minä haluan rauhoittua ja olla turvassa...

You've left me speechless

Lady Gaga - Speechless.

Olen taas aivan sanaton. On taas niin paljon tilanteita päällä etten tiedä miten minun pitäisi olla. Tunnen syyllisyyttä, vaikka siihen ei ole tarvetta. En vain halua olla aina se ongelma kaikille muille. Tuntuu, että minusta on harmia kaikille. Vaikka kaikki kuinka sanoisi että "Ei sinusta ole harmia.", en vain voi uskoa sitä. Kehen voin luottaa tänä päivänä? Asiaa ei vain uskalleta sanoa suoraan.

Jos kerron Facebookissa olostani, saan osakseni vain vittuilua siitä että "mikään ei ole koskaan hyvin". Facebook kysyy sinulta "Mitä mietit?". Totta helvetissä minä kerron silloin, miltä minusta tuntuu! Kenelläkään ei ole velvollisuutta tulla aukomaan päätään minun tilapäivityksiini. Jos valituksiani ei jakseta lukea, olkaa hyvät ja piilottakaa ne. Niin helppoa se on!

Tänään on tuntunut siltä, että kaikki kaatuisi vain niskaani. Olen sentään nähnyt ystäviäni ja erästä, joka piristää aina mieleni. Kaiken jälkeen olen kuitenkin niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen draamaan ja sotkuun. Haluaisin elää yhden päivän ilman mitään riitoja


"I'll never talk again, oh boy, you've left me speechless
You've left me speechless, so speechless
And I'll never love again, oh boy, you've left me speechless
You've left me speechless, so speechless"

You make me feel that...

Cobra Starship - You Make Me Feel...

SINÄ saat minut iloiseksi, unohtamaan murheeni, tuntemaan itseni huolettomaksi... Tunnen vilpitöntä rakkautta sinua kohtaan. Kaikesta huolimatta pidän sinusta niin paljon että en voi edes kuvailla sitä. Mieleni on yhtä tunnemyrskyä lähelläsi. But I think I'm in love with fairytale... again.

SINÄ olet minulle tärkein ystävä. <3 Kun olet pois täältä, odotan vain seuraavaa kertaa kun palaat. Sinun kanssasi on aina hauskaa. Kanssasi voi jakaa niin ilot kuin surutkin. On aina ikävä lähteä kotiin luotasi. Näemme liian harvoin nykyään. Silti olet minulle rakas. Enkä koskaan unohda sinua.

Elämässä on ihmisiä, jotka saavat tunteet liikkumaan suuntaan jos toiseenkin. Toista vihaa, toista rakastaa. Toinen on iha ok, toinen aivan kamala. Jopa hyvissä ystävissä on raivostuttavia piirteitä. Ja niin on minussa itsessänikin. Kukaan ei ole täydellinen.

Vihaan itsessäni tapaa rakastua vääriin ihmisiin. Olen taas siinä tilanteessa. Edelliset suhteet ovat kariutuneet itseni takia. Uskallanko avata sydäntäni enää kenellekkään? Rikkoisin sen vain uudestaan. Vai lähdenkö leikkiin mukaan ilman sydäntä? Ei, se ei ole tapaistani. Haluan jotain syvempää. Mutta tässä tapauksessa se taitaa olla vain haave.

Huomaan odottavani näkeväni häntä joka hetki. Kuulevani hänestä jotain. I'm falling in love...

"And if you listen you can hear me through the radio
In that bright white noise
What I been missing in my life
What I been dreaming of
You'll be that... boy."

En voi käsittää et rakkaus on rikollista

Kymppilinja - Toivo.

"Tunteet niinki väärä ihmist kohtaan onkse mahdollista"

Niin, onko se mahdollista? On se. En edes tiedä itse omia ajatuksiani nyt. Haluaisin kirjoittaa, mutta en tiedä mitä ajattelen. Paljon pyörii päässä. Rakkaus ahdistaa. Miksi rakastun vääriin ihmisiin? Miksi kiinnyn niihin, joita en voi koskaan saada? Tunnen itseni aivan toivottomaksi.Välitän ihmisestä, jonka kanssa tiedän ettei suhde koskaan toimisi. Olen vasta sanonut rakastavani rakkautta. Nyt tuntuu, että vihaan koko sanaa.


"Et seisot vierellä ja pidät mua kädestä
Ku aidat vihdoin rikotaan ja samal puolel kävellään"

Välitän ihmisestä, joka on aivan mahdoton ajatus. Tunteeni ovat aivan sekaisin. En tiedä mitä ajatella. Haluan, mutta en pysty. Haluan, mutta en saa. Yritän kieltää tunteet itseltäni. Turhaan.

"Ja sillon ku seinät on kaatumassa päälle
Mä toivon että sinä oot auttamas eikä lääkkeet "

Tarvitsen jonkun tueksi. On minulla ystävät, mutta se ei aina riitä. Haluan enemmän. Haluan rakkauden. Tuntea taas ne perhoset vatsassa kun suutelee ihmistä, jota oikeasti rakastaa. Sen lämmön kun halaa. Mutta missä se kaikki on? Kadonnut...

Pelkään romahtamista. Mutta yritän pysyä vahvana. En halua palata takaisin osastolle, koska tuntisin taas pettäneeni muut ja itseni. En tiedä enää elämäni suuntaa. Eteenpäin tietenkin, mutta minne? Jotain puuttuu minusta. Ja se on sydämeni. Eräs vei sen mukanaan. Enkä tiedä saanko sitä koskaan takaisin. 

Manifesto of Little Monsters

Manifesto of Little Monsters

Lady Gaga = <3

Tänään kun heräsin, ylläoleva pyöri päässäni. Kuunnelkaa. Siinä on sanomaa. Tai, ehkä ei-LadyGaga-fanit sitä koe kovin tärkeäksi, mutta itseeni se iski kuin nyrkki silmään! Haluan kyseisen tekstin suurella fontilla seinälleni tauluksi. Gaga on minulle kuin esikuva.

"I'm beautiful in my way
'Cause God makes no mistakes
I'm on the right track, baby
I was born this way"

Muistan vuoden takaisen keikan kuin eilisen. Se tunne kun istut junassa ja mietit että "Wau, tulet näkemään Lady Gagan."... Se oli jotain aivan ihmeellistä. Ja kun vihdoin istuit omalla paikallasi katsomossa ja odotat keikan alkua Michael Jacksonin soidessa taustalla. Ja kun viimein musiikki hiljenee ja areena pimenee. Ah, saan kylmiä väreitä yhä kun mietin sitä.

There's something heroic about the way my fans operate their cameras. So precisely and intricately, so proudly, and so methodically. Like Kings writing the history of their people. It's their prolific nature that both creates and procures what will later be perceived as the "kingdom."
So, the real truth about Lady Gaga fans lies in this sentiment: They are the kings. They are the queens. They write the history of the kingdom, while I am something of a devoted Jester. 
It is in the theory of perception that we have established our bond. Or, the lie, I should say, for which we kill. We are nothing without our image. Without our projection. Without the spiritual hologram of who we perceive ourselves to be, or rather to become, in the future.

When you're lonely,
I'll be lonely too,
And this is the fame.

Love and art.

12-18 1974
Lady Gaga

Sisälläin olet ain, olet aina rakkaimpain

The Lion King - We Are One (finnish)

Leijonakuningas <3 Suuri rakkauteni. Sen mukaan olen myös nimennyt kaksi kissaani. Olisin nimennyt muutkin näiden rakkaiden leijonien mukaan, jos niillä ei olisi ollut jo nimiä valmiina. :) Nyt kerron hieman rakkaista karvapalloistani

Minun oma Prinssi <3

Nuka tuli minulle kesällä 2009. Halusin kissan, koska olin muuttamassa Lappeenrantaan opiskelemaan. Seura kelpasi. Nuka oli pienenä tajuton riiviö ja rääpäle. Riiviö se on edelleen. Pieni tärkeä herra, prinssi, Nukkapallero, Nukka... Rakkaalla lapsella monta nimeä. :)

Vauva <3

Nala tuli hieman Nukan jälkeen kesällä 2009. Tämä 26 varpainen vauva on minulle äärimmäisen rakas. Lempileluna on PaaPyy-hiiri ja sen kanssa on leikitty monet noutoleikit. Nala ei tykkää muista tyttökissoista ja haluaisi olla "talon ainoa vauva".

Katujen kolli <3

Lasse on Mies isolla M:llä. Tämä katujen kolli tuli minulle talvella 2011. Iso mies oli löydetty vapaana kuljeksimasta ja pelastettu talven viimoilta. Lasse sai hyvän kodin luotani ja on ehkä maailman herttaisin mies jonka olen tavannut. Leikkien päälle hän ei aina ymmärrä. :) Tunnistaa nimensä vain pitkällä suhuässällä. "Lassssssse!"

Pikkumies <3

Pieni poika Vili tuli minulle muistaakseni talvella 2009-2010 ystävältäni neiti L:lta. :) Vili on maailman herttaisin kissa ja asustaakin tänä päivänä äidilläni pikku-Sirun kaverina.
Tämä poika ei osaa leikkiä kuin kaikella rapisevalla. Karkkipaperit ja kauppakuitit ovat lemppareita. Vilillä ei myöskään järki luista kovin hyvin. Yksinkertainan pikkumies. :)





"Kun sä katsot elämää,
Etkä voi ymmärtää
Sä mitä näät
Tiedät ainoastaan sen,
Minkä tuo huominen
Ei tänne jää"

In our family portrait we look pretty happy

P!nk - Family Portrait.

Perhe. Sitä vihaa sekä rakastaa. Omalla kohdallani kyse on vain välittämisestä. En tunne, että minulla olisi mitään erityistä sidettä perheeseeni. Tai edes paikkaa. Olen vain sen nuorin lapsi jota on ihan kiva pompotella minne sattuu. Ja siksi haluan oppia sanomaa EI! Minä en ole kumipallo mitä voI heitellä mielensä mukaan. Minäkin olen ihminen!

Perheeseeni kuuluu äiti, isäpuoli, kaksi siskopuolta äitini ensimmäisestä suhteesta sekä siskopuoleni perhe. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Muu perhe häärää joka päivä hevosten parissa. Mitä minä teen? Olen koneella siskonlapseni kanssa. Tuntuu, kuin minusta olisi tullut perheen musta lammas. En tiedä paikkaani. Olen hukassa siinä laumassa.

Jopa nyt, kun ongelmani on tullut ilmi jokaiselle, tuntuu kuin olisin ajautunut yhä kauemmas siitä kaikesta. Eikö minua hyväksytä enää? Eikö minua pidetä enää perheenjäsenenä, koska minä, puhtoinen ja kiltti tyttö, onkin täynnä ongelmia.

Ei perheessämme ole kukaa täysin terve. Jokaisella on mielenterveys- ja päihdeongelmia. Mutta tuntuu, kuin minulla ei sallittaisi olevan mitään. Kun minä en jaksa, siitä ei välitetä. Kun minä olen aivan loppu, on pakko jaksaa muiden hyväksi.

Nyt kun joku perheestäni lukee tämän, he ajattelevat "Ei se noin kyllä mene!". Voi kyllä se menee. Ainakin minun kohdallani. Te ette sitä vain huomaa.

Minä haluan elää itselleni. En perheelleni. Olen velvollinen pitämään huolta vain itsestäni. En ota käskyjä vastaan keneltäkään. Jos voisin, pyytäisin, että jättäkää minut rauhaan hetkeksi. Mutta samaan aikaan minä myös tarvitsen perhettäni. Ristiriita...

Taistelen näiden ajatuksien kanssa tänään. Ehkä nämäkin helpottavat joskus, kunhan perheeni ymmärtää tilanteeni. Ja jos ei rupea tajuamaan, on minun aika hävitä maisemista...

"In our family portrait
We look pretty happy
We look pretty normal
Let's go back to that

In our family portrait
We look pretty happy
Let's play pretend
Act like it goes naturally"

Never give up, it's such a wonderful life

Hurts - Wonderful Life. 

Eipä lähdetty osastolta tänään. Torstaihin asti vielä täytyisi jaksaa. Mahdollisesti jopa vielä pidempään. *huokaus* Ehkä tämä tekee hyvää. Pakko jaksaa.

Tänään ajaessani autoa, katselin samalla lumihiutaleita, jotka laskeutuvat maahan. Pidän talvesta! Kylmyydestä huolimatta. On kaunista kun kaikki metsien puut ovat lumen peitossa. Kun kävelet pimeässä, katulamppujen loisteessa, puut lumivaipassa ja kevyt lumisade. Se on jopa romanttista.

Miksi ajattelen nykyisin niin paljon kauniita ja romanttisia asioita? En koskaan ole välittänyt niistä. Ehkä olen kasvanut sen verran, että osaan arvostaa elämässä aivan uusia asioita. Täytyy osasta pysähtyä hetkeksi ja katsoa tätä maailmaa uusin silmin. Miten kaunista täällä loppujen lopuksi onkaan. Asiat loksahtavat ajan myötä paikalleen. Miksi jäädä murehtimaan?
 

Tässä kuva vuodelta 09. Kaunista, eikö?

Tänä talvena haluan ikuistaa kamerallani kaikki kauniit hetket. Nappaan siskoni mukaan, otamme auton alle ja lähdemme kuvailemaan. Haluan jotain, mikä muistuttaa minua siitä, että tässä maailmassa on muutakin kuin pelkkiä ikäviä asioita.


Haluan oppia arvostamaan elämää. Tätä maailmaa. Jokaista hetkeä.

The little things give you away

Linkin Park - The Little Things Give You Away.

Nyt juuri on tosi rauhallinen olo ahdistuksesta huolimatta. En tiedä johtuuko ahdistus vieroitusoireista vai viime öisestä unestani.

Tänään olen valmis lähtemään kotiin. Omaan rauhaan. Käperryn sohvan nurkkaan, syön suklaata ja katson elokuvaa. Unelmien Sielunmessu olisi tarkoitus vilkaista pitkästä aikaa. Ehkä saan siitä lisää ahdistuksen aihetta, mutta ei voi minkään. Katsottava se on joka tapauksessa.
Kumpa vain näkisin lääkärin tänään. Ilman hänen lausuntoaan en pääse pois osastolta. Nyt jotkut ihmettelevät, miksi haluan kotiin vaikka ahdistaakin? Koska haluan. En voi paeta ikuisuuksia osastolla ulkomaailmaa. Joskus ne möröt on kohdattava. Ja tänään kohtaan sen yksinäisen lonkeron jääkaapissani. En kajoa siihen. Katson vain sitä ja sanon "Ähäkutti, sinuun minä en aio koskea.".

"All you've ever wanted
Was someone to truly look up to you


And six feet under ground now
I
Now I do"

The only place you wanna be is underneath my Christmas tree

Lady Gaga - Christmas Tree.

Joulu <3 Ei ole enää pitkä aika. Rakastan sitä tunnelmaa, kun kaupoissa on joulutavaraa, joululaulut soivat ja lunta on maassa. Pidän myös ajatuksesta, jossa istun pehmeällä nojatuolilla, lämmin kaakao kädessä, vain kynttilät valona ja katson ulos, kun lumihiutaleet laskeutuvat hiljalleen maahan. Vielä en ole päässyt toteuttamaan tätä, mutta toivon että se hetki tulee tänä talvena.

Odotan innolla uuden asunnon saamista. Kun luovun kissoista, voin vapaasti tehdä siitä sellaisen kuin haluan. Hankkia kasveja, pitää haluamiani mattoja lattialla, ei kissankarvoja joka puolella... Kynttilätkin saavat palaa rauhassa. Ainut mikä puuttuu silloin, on mies, jonka kanssa jakaa se kaikki rauha. ;)

Tänään on ollu kaikinpuolin hyvä päivä. Lähdin jo aamulla päivälomalle siinä toivossa että näkisin ystäviäni. Olin kirjoittanut facebookiin, että ottakaa yhteyttä jos haluatte nähdä. Montako yhteydenottoa tuli? Nolla... Päätin sitten mennä neiti R:n luokse kyläilemään. Onneksi menin, koska paikalle tupsahti myös nuorempi herra A. :) Vietin hauskan pari tuntia siis heidän seurassa.

"Here here here
The best time of the year
Take off my stockings where?
I'm spreading Christmas cheer"

We're all in this together

Kiitos, että olette antaneet ääniä gallubiin. :) Olin varma etten saisi yhtäkään ääntä. Wau! Eniten haluaisitte tällä hetkellä kuulla elämästäni muuten vain asioita. Mitä? Jos haluatte tarkentaa, voitte kommentoida tämän tekstin alle. Olisi helpompaa jos tietäisin, mistä ihmiset haluavat lukea. :)

High School Musical - We're All InThis Together.

Nyt kirjoitan kuitenki toisiksi eniten ääniä saaneesta, eli ystävistäni. Niitä on monia. Ystäviä muutama, kavereita useampi. Tässä tekstissä mainitsen muutaman.

Aloitetaan neiti K:sta. Ah, lapsuudenystävä vaippaikäisistä saakka! Olemme kokeneet yhdessä niin paljon. Ylä- ja alamäkiä. Muistan kun muuttitte lapsuudenkotini naapuriin ja leikimme sen jälkee varmaan päivittäin, niin kauan kun asuitte siellä. :) Ei tyypillisiä barbie-prinsessa leikkejä. Meidän leikeissä oli sotaa, draamaa, jännitystä, kuolemaa ja ties mitä muuta mitä tuskin tytöt leikkivät pieninä. Harry Potter, Witch, Spy Kids, Pokemon ja Bratzit olivat kova sana.
Yläasteella olimme suht tiiviisti yhdessä ja olen kiitollinen, että pienen välirikkomme jälkeen, olemme edelleen ystäviä. :) Onhan mielläkin ollut riitammen, mutta kaikesta on päästy yli. Olet rakkain ystävä koskaan. :) <3

Neiti L! Nainen johon tutustuin saadessani rakkaan Vili-kissani. Mikä ihana löytö. (ystävä ja kissa samalla kertaa). Meidän astrologian ihmelapsi! :D Olen niin onnellinen että olen saanut sinut elämääni. Sinusta on ollut niin paljon apua henkisellä tasolla, että olen alkanut pikkuhiljaa jopa ymmärtämään itseäni. Hengelliset asiat ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja siksi niistä on sinun kanssa aina niin niin ihana jutella. :D Olet myös aivan mahtavaa baariseuraa. :) Kiitos että olet elämässäni! <3

Herra A... Vuosi kohta tunnettu ja sinusta tullut minulle kuin kadonnut isoveli. Aina auttamassa. Ne olosuhteet missä tutustuimme, eivät olleet maailman parhaat. (en tiedä muistatko? tölkki tietyn auton pakoputkeen ym.) Silti meistä on tullut niin hyviä ystäviä. :) Olet hauska, lojaali ja luotettava ihminen. Sinulle vo kertoa asiasta kuin asiasta luottamuksella. Ja jos apua tarvitsee, sitä myös tulee. :) Kiitos siitä. <3

Neiti R = kuin äiti. Enemmän äiti kuin omani minulle! Olet aina tukemassa ja auttamassa, omasta jaksamisesta huolimatta. Arvostan! :) <3

Neiti E!! Voi unohdin sinut aivan tyystin! Rakas rakas rakas ystävä tullut pienessä ajassa. :D Maailman paras bilekaveri ja ystävä jolle voi puhua asiasta kuin asiasta. Ensimmäinen ihminen, jonka kanssa olen OIKEASTI puhunut aivan kaikesta. Miun esikuva. ;) Rakastan <3

"Everyone is special in their own way
We make each other strong
Were not the same
Were different in a good way
Together's where we belong"

En voinu arvaa että koskaan koukkuun jäisin näin

Se tunne kun haluat tehdä jotain, mutta et pysty. Lukeminen ei onnistu, virkkaus ei onnistu, kirjoittaminen ei onnistu... Uskon tämän liittyvän vieroitusoireisiin. Olen kärsinyt jo pitkään käsien tärinästä ja yleisestä levottomuudesta, mutta nyt keskittymiskykyki on kadonnut. Hyvä että pystyn kirjoittamaan tätä tekstiä!

Kadotan sanoja ja kirjaimia mielestäni. Joudun hetken miettimään, miten jokin sana kirjoitetaan oikein. Tiedän myös mitä kirjottaisin, mutta en saa tekstiä ulos. Aivan kuin joku kuristaisi samalla kun yritän puhua. Tunne on täysin sama. Teksti ei tule ulos.

En osaa myöskään laskea enää! Päässälaskut tuottavat vaikeuksia ja kun edessäni on lukuja, iskee ahdistus. En kykene laskemaan. En pysty ajattelemaan, mikä on tulos jos plussaan tietyt luvut yhteen. Ajatus siitä, että joudun laskemaan rahoja... Ei, se ei onnistu. 

Käteni tärisevät koko kropan mukana. Huomaan jopa hampaitteni kalisevan, koska joka paikka tärisee. Tämä tunne on aivan kamala! Pelkään, mitä vielä joudun kestämään. Kramppeja? En tiedä. Vieroitusoireet ovat aivan kamalia... Vielä ei olla siinä tasolla kun lopetin yhden lääkkeistäni aikoinaan. Olot olivat viikon ajan sanoinkuvaamattoman hirveät. Toivon ettei tämä etene niin pitkälle.

Sunnuntaina tulee viikko ilman viinaa, huomenna 3 viikkoa ilman ylimääräisiä lääkkeitä viihdekäytössä. Tiedä vielä mihin tämä johtaa. Toivottavasti parempaan suuntaan. Ehkä pahin on kuitenkin vielä edessä...

"Se on sun heikko kohta, sitä ei ohjata järjellä
ei hoitavaa lääkettä, täytyy koittaa vaan vältellä"

Who says you're not perfect?

Selena Gomez - Who Says.

"You made me insecure,
Told me I wasn’t good enough.
But who are you to judge
When you’re a diamond in the rough?
I’m sure you got some things
You’d like to change about yourself.
But when it comes to me
I wouldn’t want to be anybody else."

Tuttu tunne. Minun on aina annettu ymmärtää, ettei minusta ole mihinkään. Aina on lyöty alas kun olen yrittänyt jossain olla hyvä. "No ei tuo nyt kummoinen ole.", on sanottu kun olin tyytyväinen tekemästäni piirustuksesta. "Hyvä biisi mutta ette vain osaa laulaa.", kun luulin että laulamani biisi menisi kerrankin kohdallani hyvin. Onko kukaan täydellinen? En ainakaan minä. Mutta silti pyrin olemaan tyytyväinen itseeni.

"I’m no beauty queen
I’m just beautiful me"

En ole kaikkein kaunein tässä maailmassa. En pidä hymystäni, vaikka muut kehuvat sitä. Vihaan hymykuoppiani ja nenääni. En pidä vatsastani enkä jaloistani. Jokainen löytää itsestään huonoja puolia. Mutta aina unohdetaan ne hyvät puolet? Mikä minussa on hyvää?
Pidän hiuksistani. Pyrin myös korostamaan silmiäni. Pidän myös kulmakarvoistani. Ne ovat aika vähän verrattuna mielestäni-huonojen-puolien listaan, mutta siitä on hyvä lähteä. Pikku hiljaa hyväksyn muutkin ulkoiset piirteet. Vaikka en kaikesta pidäkkään, olen omasta mielestä silti kaikin puolin kaunis.

"Who says, who says you're not perfect?
Who says you're not worth it?
Who says you're the only one that's hurtin'?
Trust me, that's the price of beauty
Who says you're not pretty?
Who says you're not beautiful?"

"Who says you’re not star potential?
Who says you’re not presidential?
Who says you can’t be in movies?
Listen to me, listen to me
Who says you don’t pass the test?
Who says you can’t be the best?
Who said, who said?
Won’t you tell me who said that?
Yeah, who said?"

Itselleni henkilökohtaisesti tämä biisi antaa niin paljon voimaa. Kun tunnen itseni riittämättömäksi, kuuntelen tämän. Suosittelen myös muita kuuntelemaan, vaikka eivät Disney tähdistä pitäisikään. Itse pidän kuitenkin Selenasta Disneystä huolimatta. Täydellinen roolimalli nuorille, joka on saanut paljon aikaan. Uskon että tämä biisi antaa toivoa monelle nuorelle tytölle, jotka kärsivät esim. koulukiusaamisesta. Sitä olen itsekkin kohdannut. Jos vain olisin arvostanut itseäni silloin enemmän...

"You’ve got every right
To a beautiful life"

I need a...

Niin... Tarvitsen jotakin.

Nyt se iski. Haluan juomaan. Kohta raittiuttani on kestänyt viikon ja pienet halut nousevat jo pintaan. Tuntuu että pää hajoaa osastolle. Haluaisin kotiin korkkaamaan sen vihoviimeisen lonkeroni, joka jääkaapissa yksin nököttää. Ajattelin et tässä menisi pitempään, että nämä olot tulisivat. Pelottavan nopeasti ne kuitenkin iskivät. En halua ratketa. En halua pilata tätä mahdollisuuttani parantua. Mutta tunne on vain niin kova... Lonkero, Sex on the Beach, Kelkka, Marianne, Crowmoor.... Ah, kuningas Alkoholi. Se pikku pirulainen joka minua kiusaa.

Tarvitsen: ystäviäni. Aika osastolla matelee niin hitaasti. Ja vaikka en osastolla olisikaan päivisin, en silti tapaa ketään. Johtuu ehkä siitä että en ole kerennyt/jaksanut. Haluan nähdä kaikkia, mutta en jaksa. :/ Rakas Ristiriita on tullut kylään. Ehkä huomenna tapaan kaikkia ketkä minua haluavat nähdä. Pyörin kaupungilla siinä toivossa että törmäisin rakkaisiin ystäviini ja kavereihini.

Tarvitsen: läheisyyttä. Jonkun, jonka lähellä on hyvä ja turvallinen olla. Rakkautta. Se antaisi voimaa näinä vaikeina aikoina. Olen pärjännyt ilman sitä jo muutaman viikon. Olo alkaa kuitenkin käymään liian yksinäiseksi. Vaikka ympärilläni on ihmisiä, tunnen silti olevani yksin.

Tarvitsen: tupakkaa! Yksi jäljellä. En koskaan arvannut että jäisin koukkuun tuohonkin paskaan. Ehkä ostan sitäkin huomenna niin riittää taas viikoksi

"I'm about to lose my mind
You've been gone for so long,
I'm running out of time
I need a doctor, call me a doctor
I need a doctor, doctor to bring me back to life"

No more drama in my life

Mary J. Blige - No More Drama.

Tällä hetkellä elämässäni ei tunnu olevan yhtään sitä normaalia draamaa. Pienen sotaisan hetken jälkeen on aivan tyyntä. Tunnen olevani myös tyytyväinen. Riidat on selvitetty ja kaikki tuntuu olevan hyvin. Ja sen toivon pysyvän vielä pitkään. Juuri nyt en kaipaa mitään ylimääräistä draamaa elämääni. Haluan rauhoittua ja päästä jaloilleni.

Nyt nautin tästä rauhallisesta hetkestä elämässäni. :) Ehkä on tyyntä myrskyn edellä, mutta sen aika tulee joskus, jos on tullakseen. Mutta ei nyt...

"Uh, it feel so good
When you let go
Of all the drama in your life
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So find your happiness"

You were the one that got away.

Katy Perry - The One That Got Away.


Kuulin yllä olevan biisin tänään radiosta ajellessani autoa, ja otsikon lauseen kuultuani, oli pakko laittaa kovemmalle. Se iski minuun täysillä. Juuri tuo tunne on sisälläni kokoajan. Menetys.

Olen menettänyt paljon rakkaita ihmisiä. Tapasin kesällä yhden aivan mahtavan tyypin, johon tutustuin. Meistä tuli... noh, läheisiä. Vietimme aikaa puhelimessa ja tapasimme muutamina iltoina. Kaksi viikkoa, and that's it. Täysi hiljaisuus. Ei yhteydenpitoa, ei mitään. Tiesin jo mitä se toisi tullessaan. Puhelun, joka kuului: "Olet tosi mukava ja ihana ihminen, mutta ollaan vain ystäviä.". Se oli kuin isku vasten kasvojani. Ihminen, johon oikeasti olin rakastumassa, sanoi juuri ne sanat joita aina pelkään uudessa suhteessa. Tai eihän tämä ollut vielä suhde. Mutta se satutti kuitenkin. Ja sattuu yhä tänäkin päivänä...

... vain siksi että sitä ystävyyttä ei koskaan tullut. Olen kerran jutellut kyseisen ihmisen kanssa "eromme" jälkeen. Olisin halunnut pitää enemmän yhteyttä. Ystävänä. Mutta hänen kiireet ja muut asiat ovat ehkä rajoittaneet sitä. Mistä olen hyvin pahoillani. Kyseessä on kuitenkin aivan ihana ja hyväsydäminen ihminen, kaikesta huolimatta. Ulkokuori kun voi pettää.

Toivon niin paljon että tapaisimme vielä ja voisimme jutella aivan arkipäivän asioista, niinkuin normaalisti ystävät tekevät. Vaihtaa kuulumisia jne. Ehkä se päivä vielä tulee. Ehkä ei. Se jää nähtäväksi. Minä vain... odotan.

"In another life
I would make you stay
So I don't have to say
You were the one that got away"

Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää

Päivän biisi: Chisu - Sabotage.

Kolmas päivä osastolla. Jep, täällä taas. Pienen bailuviikon jälkeen takaisin tänne selvittämään päätäni. Nyt visiitti on vain pidempi kuin edellisellä kerralla. Ja niin haluankin.

Eilen olin ensimmäistä kertaa AA-kerhossa. Itse en kertonut kokemuksiani, mutta kuulin monta erilaista tarinaa vanhemmilta ihmisiltä. Heidän kertomuksistaan voin itse oppia jotain. Näen, mihin yletön ryypiskely johtaa ja mitä se aiheuttaa niin fyysisesti, kuin myös henkisesti. Perheitä on menetetty. Sitä minä en halua.

Torstaina olisi vuorossa NA-ryhmä, johon meneminen kyllä jännittää. Käyn katsomassa meiningin siellä, jotta näen, kumpi vastaa omia tarpeitani paremmin. Vaikka saisin käydä molemmissakin.

Chisun Sabotage on tämän päivän biisi siksi, että kipu tosiaan on korvannut useinkin ystäviä. Itsensä satuttaminen ja jopa viinan ja lääkkeitten sekakäyttö on korvannut kaiken, ku mikään ei ole tuntunut miltään. Minua on viety erinäisiin huoneisiin "tarkistuttamaan pääkoppaa", mutta siellä kaikuu kun huutaa 'Haloo'."
Pidän biisin tunnelmasta ja sanoista. Ja itselleni se on niin henkilökohtainen.

Seuraavaksi puran tunteitani piirtämiseen. Kävin tänään ostamassa luonnoslehtiön ja lyijykyniä. :) Jos saisin jotain hienoa aikaiseksi.

"mä tarvitsen mun haavoja
syviä ja suolaisia
kun mikään ei tunnu miltään
kipu korvaa ystävää
joka ei jätä milloinkaan
nöyränä vartoo vuoroaan
kun mikään ei tunnu miltään
kipu korvaa ystävää"

Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.

Päivän biisi: Kymppilinja - Kiitos, Anteeks, Näkemiin


Täällä taas! Väsymys painaa päälle. :/ Uusi lääkitys saa olon uupuneeksi mutta samaan aikaan myös levottomaksi. Kun kroppa ja mieli on ristiriidassa, tulee yhteensä tosi epämukava olla. Mielialaan uudet lääkkeet ovat kuitekin vaikuttaneet positiivisella tavalla. Äänet ja itsetuhoiset ajatukset ovat poistuneet. Aion jatkaa syömistä väsymyksestä huolimatta. Olot kuitenki helpottuvat mahdollisesti vähän ajan päästä.

Mieleni tekisi tehdä kovasti jotain käsillä! Virkata, neuloa, maalata, piirtää... Mitä vain! Väsymyksestä johtuen kaikki on kuitenkin jäänyt. Ystäviä olisi mukava tavata, mutta voimat ovat aivan lopussa. Eli vaikka en näkisi ketään lähiaikoina, ei se tarkoita sitä että minua ei kiinnosta. :) Olette rakkaita, mutta joskus on vain parempi levätä. On pakko sanoa joskus 'ei'. Ja siihen minä opettelen kokoajan pikkuhiljaa. Tänään lipesin ja sanoin perheelleni 'kyllä' vain siksi, että äidilläni on ollut vaikeaa enkä halunnut tuottaa enempää mielipahaa. :/ Nyt sain omaan niskaani stressin. Luultavasti huomenna soitan äidilleni ja juttelen asiasta. Saan varmasti huudot, mutta nyt ajattelen itseäni ja omaa hyvinvointiani.

Eilen mielialani laski nollille. Stressi, epäluuloisuus, vainoharhat... Ryhdyin taas pyytämään anteeksi olemassa oloani. En koskaan halua suututtaa ketään läheistäni. Ja kun olen saanut yhden ihmisen vihaiseksi, alennun taas entiselle tasolleni. Ikään kuin käperryn nurkkaan, pyydän anteeksi ja otan sen kaiken paskan niskaan. Kuin odottaisin iskua vasten kasvoja.
Olen tehnyt virheitä, tehnyt asioita oman pääni mukaan... Ymmärrän että minuun ollaan pettyneitä. Mutta suuttumus on tässä tilanteessa täysin kohtuutonta. Se on viimeinen asia, jota kaipaan nyt osakseni. Yritän kuitenkin kokoajan parhaani. Sen täytyy riittää myös muille. Olen aina tavoitellut täydellisyyttä. Tai jos en aina, niin viime aikoina ainakin. Ja kun en siihen  yhtäkkiä kykene... Tuntuu kun mikään ei riittäisi muille. Olen siis riittämätön. Haluan olla aina kaikille mieliksi. Teen asioita mitä en halua tehdä. Siitä pois opettelu on vaikeaa...

Rakkaus on ainut asia minkä kanssa en leiki. Se on aina ollut minussa aitoa. Kiinnyn ihmiseen ja rakastan häntä koko sydämestäni. Silti olen saanut aina pettyä. Miksi minä en riitä kenellekkään? Olen vaikea ihminen. Sen tiedän itsekin. Mutta miksi ihmiset luovuttavat suhteeni heti, kun näkevät todellisen minän? Ensin vannotaan rakkautta, mutta kun yksikin huono piirre ilmestyy, jätetään. Itse kuitenkin pyrin hyväksymään ihmiset aina sellaisena kuin he ovat. Jotkut ei vain siihen näytä kykenevän...
Ehkä tapaamani ihmiset eivät vain sitten ole olleet valmiita mihinkään. Me etsimme vielä itseämme. Niin teen itsekin. Mutta toisten tunteilla leikkiminen ei silti ole hyväksyttävää. Jos aloittaa suhteen, siinä myös eletään sen mukaan. Minä en alennu siihen, että olen vain esineenä vieressä.

Tätä tuskin lukee kukaan sellainen ihminen, joka tietäisi tarkoittavani juuri häntä. Mutta jos näin on, en halua syyllistää. En koskaan. Kirjoitan vain ajatukseni tänne, koska en kykene sitä ääneen sanomaan. Sitä varten blogini on. Että ihmiset saavat tietää todellisen ajatusmaailmani. En sano ääneen tuskin puoliakaan siitä, mitä ajattelen. Tarkoitus ei ole loukata ketään.

Mä en pääse irti, mä oon koukussa

Päivän biisi: Cheek - Koukussa


Ei, kyseessä ei ole huumekoukku niinkuin ensinksi voisi kuvitella. Riippuvainen kun voi olla niin monesta asiasta. Omalle osalleni on osunut alkoholi ja lääkkeet ja nyt aion avoimesti kertoa tästä elämäni suurimmasta taistelusta itseäni ja ongelmaani vastaan.

Suvussani on aina ollut alkoholismia ja periytyvänä sairautena(?) olen saanut sen myös omaan niskaan. Kun 13-vuotiaana aloitin juomisen, on alkoholin käyttö lisääntynyt kokoajan. Nyt, 19-vuotiaanaa, voisin sanoa homman riistäytyneen käsistä. On vaikea istua viikonloppuisin kotona kun voisit olla baarissa juomassa. Suurimman osan tämän päivän kavereista ja ystävistä olenkin tavannut yöelämässä. Vähän juoneena, tutustun ihmisiin paremmin. Estot katoavat.


N. vuosi sitten kun olin täyttänyt 18, alkoi puolen vuoden putki, jolloin pyörin baareissa joka viikonloppu. Joskus jopa neljä kertaa viikossa. Jossain vaiheessa tuli hetki, kun alkoholi ei enää riittänyt. Halusin jotain lisää. Niinpä siirryin seuraavalla asteelle ja otin mukaan lääkkeet. Alkoi leikki omalla hengellä...
Niin moni yritti auttaa, yritti saada minut lopettamaan. Tunnen menettäneeni niin paljon sekoilujeni vuoksi. Kadun syvästi, että koskaan edes aloitin... Mutta vaikka kadun ja haluaisin pysyä tavastani erossa, siitä on tullut jo niin iso ongelma, että irti pääseminen tuntuu mahdottomalta.

Juteltuani lääkärin kanssa viikonloppuna, minulla epäiltiin olevan psykoosin alkuoireita. Kiitos runsaan alkoholin käytön. Se sai miettimään. Haluanko pilata loppuelämäni näin nuorena? Pilata mahdollisuudet normaaliin elämään. En halua luopua hauskoista baari-illoista ystävien kanssa, mutta haluan oppia pitämään itseni aisoissa. Siihen kukaan ei kuitenkaan pysty yksin. Tarvitaan taas rakkaita läheisiä auttamaan. Ja toivon, että he jaksavat olla mukana kaikissa ongelmissani. Yksin taistelu on aina raskasta.

"Tarviin mun annoksen, tarviin sen päivittäin et voinu arvaa että koskaan koukkuun jäisin näin
se täyttää tyhjiön, poistattaa tarpeen, mut vaan hetkeks, et voi saada tarpeeks"

I tried to be someone else

Päivän biisi: 30 Seconds to Mars - The Kill

Uusi päivä taas edessä ja herätessäni tänä aamuna, päässäni soi yllä oleva biisi. Voisin sanoa sen kertovan hyvinkin paljon tämän hetkisistä ajatuksistani. Minut on aina yritetty lyödä maahan, tehty selväksi että olen heikko ja mitätön. Olen elänyt siinä uskossa 19 vuotta. Pieni aika mutta tuntunut niin pitkältä näiden asioitten käsittelyn alla. Olin joskus itsekäs. TODELLA itsekäs. Kaikki muuttui kun aloin saada paskaa niskaani siitä syystä, etten osannut ajatella muita. Huomaamattani aloin muuttua. Meni vuosia ja aloin väsyä elämään. Olin pyrkinyt mielyttämään muita ihmisiä ympärilläni välittämättä omasta jaksamisesta. Viime aikaiset romahdukseni on saanut minut tajuamaan, että en voi unohtaa itseäni. Olin menettänyt itseni muille.
Kun toin ilmi ongelmani, sitä vähäteltiin. Uskolliset ystäväni ja läheiset ymmärsivät tuskani ja pelkoni. En uskaltanut hakea apua ajoissa, koska pelkäsin. Pelkäsin sitä leimaa, joka otsaani lyötäisiin: HULLU. Kun tilanne alkoi riistäytyä käsistä, tiesin että oli aika. En vain pystynyt siihen yksin.

Tänään, kun osastolla sarasti kolmas päivä, tajusin asioita. En voi olla mitään muuta kuin oma itseni. Ja pyrkiä rakastamaan itseään sellaisena kun on. Olen ylpeä muuttuvista mielialoistani, siitä että osaan sanoa asiat niin kuin ne ovat, uskallan näyttää tunteeni...
Jos jollekkin asiani ovat liikaa käsiteltäviksi, hän ei silloin ole minun arvoinen ihminen. Harva ihminen osaa käsitellä minua oikein. Harva ihminen ymmärtää minua täysin. Mutta jos joku jaksaa nähdä sen vaivan, että rikkoo muurini ja pääsee jyvälle minusta, tulen rakastamaan sitä aina. Muutama ihminen on sen jo tehnyt. Ja heitä minä rakastan, arvostan ja kiitän, että ovat pysyneet elämässäni myös vaikeina aikoina.

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin, aion kirjoittaa asioista suoraan. Joillekkin osastolla oleminen on hirveä asia, jota pitäisi salata. Minä en häpeä. Olen ylpeä, että uskalsin tulla tänne. Olen ylpeä, että uskallan kertoa siitä ääneen.

Olen... Minä. :)

... I don't know what I'm on

The Pretty Reckless - My Medicine

Tässä se nyt on. Minun ihka ensimmäinen blogi! :) Olen jo pitkään miettinyt tämän aloittamista, mutta nyt vihdoinkin elämäntilanteeni salli tämän. Pyrin kirjoittamaan tänne elämästäni rehellisesti ja suorasanaisesti. Aivan kuten teen oikeassakin elämässä! Joten ne ketkä eivät minua tunne, voivat saada selvyyttä ajatuksistani tämän avulla. Olen aina ollut huono antamaan itsestäni mitään irti kun tapaan ihmisiä joten tästä on luultavasti paljon apua. Mikäli kukaan sattuu tätä lukemaan. :D

Ensimmäinen ongelma blogin teossa iski heti kättelyssä: nimi! Halusin saada itseäni ja elämääni kuvaavan nimen tulevalle päiväkirjalle. Järjestelin sanoja ja yritin kehittää jotain repäisevää. Aivot hakkasivat tyhjää. Sitten päässäni rupesi soimaan The Pretty Recklessin kappale, My Medicine (linkki toivon mukaan ylhäällä) ja siinä se oli! Biisin ensimmäinen lause kuvaa tämän hetkistä tilannettani enemmän kuin mikään muu! Täydellinen nimi blogille.

Yritän kirjoittaa tänne ajatuksistani joka päivä ja liittää tekstiin aina kyseiseen päivään sopiva biisi. Rakastan musiikkia ja jokaiseen hetkeen löytyy kappale kun hieman etsii. :) Musiikki = terapiaa.

Vielä blogissani on muokkaamisen varaa. Fontit, taustat, värit... Kulutan tämän illan siihen, että tästä tulee itseni näköinen. :) Ja vaikka saisin kaiken valmiiksi, luultavasti haluan tehdä muutoksia jo heti huomenna. Sellainen olen; ailahteleva persoona. :D Mieleni muuttuu hetkessä päinvastaiseksi. Joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin tämän blogin kanssa päädytään. :)

Vielä teksti on varsin turhanpäiväistä, mutta tästä se lähtee! Hyviä lukuhetkiä niille, jotka sattuvat tätä lukemaan. :) Kommentit ovat tervetulleita ja rakentavaa palautetta otetaan aina vastaan!