Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.

Päivän biisi: Kymppilinja - Kiitos, Anteeks, Näkemiin


Täällä taas! Väsymys painaa päälle. :/ Uusi lääkitys saa olon uupuneeksi mutta samaan aikaan myös levottomaksi. Kun kroppa ja mieli on ristiriidassa, tulee yhteensä tosi epämukava olla. Mielialaan uudet lääkkeet ovat kuitekin vaikuttaneet positiivisella tavalla. Äänet ja itsetuhoiset ajatukset ovat poistuneet. Aion jatkaa syömistä väsymyksestä huolimatta. Olot kuitenki helpottuvat mahdollisesti vähän ajan päästä.

Mieleni tekisi tehdä kovasti jotain käsillä! Virkata, neuloa, maalata, piirtää... Mitä vain! Väsymyksestä johtuen kaikki on kuitenkin jäänyt. Ystäviä olisi mukava tavata, mutta voimat ovat aivan lopussa. Eli vaikka en näkisi ketään lähiaikoina, ei se tarkoita sitä että minua ei kiinnosta. :) Olette rakkaita, mutta joskus on vain parempi levätä. On pakko sanoa joskus 'ei'. Ja siihen minä opettelen kokoajan pikkuhiljaa. Tänään lipesin ja sanoin perheelleni 'kyllä' vain siksi, että äidilläni on ollut vaikeaa enkä halunnut tuottaa enempää mielipahaa. :/ Nyt sain omaan niskaani stressin. Luultavasti huomenna soitan äidilleni ja juttelen asiasta. Saan varmasti huudot, mutta nyt ajattelen itseäni ja omaa hyvinvointiani.

Eilen mielialani laski nollille. Stressi, epäluuloisuus, vainoharhat... Ryhdyin taas pyytämään anteeksi olemassa oloani. En koskaan halua suututtaa ketään läheistäni. Ja kun olen saanut yhden ihmisen vihaiseksi, alennun taas entiselle tasolleni. Ikään kuin käperryn nurkkaan, pyydän anteeksi ja otan sen kaiken paskan niskaan. Kuin odottaisin iskua vasten kasvoja.
Olen tehnyt virheitä, tehnyt asioita oman pääni mukaan... Ymmärrän että minuun ollaan pettyneitä. Mutta suuttumus on tässä tilanteessa täysin kohtuutonta. Se on viimeinen asia, jota kaipaan nyt osakseni. Yritän kuitenkin kokoajan parhaani. Sen täytyy riittää myös muille. Olen aina tavoitellut täydellisyyttä. Tai jos en aina, niin viime aikoina ainakin. Ja kun en siihen  yhtäkkiä kykene... Tuntuu kun mikään ei riittäisi muille. Olen siis riittämätön. Haluan olla aina kaikille mieliksi. Teen asioita mitä en halua tehdä. Siitä pois opettelu on vaikeaa...

Rakkaus on ainut asia minkä kanssa en leiki. Se on aina ollut minussa aitoa. Kiinnyn ihmiseen ja rakastan häntä koko sydämestäni. Silti olen saanut aina pettyä. Miksi minä en riitä kenellekkään? Olen vaikea ihminen. Sen tiedän itsekin. Mutta miksi ihmiset luovuttavat suhteeni heti, kun näkevät todellisen minän? Ensin vannotaan rakkautta, mutta kun yksikin huono piirre ilmestyy, jätetään. Itse kuitenkin pyrin hyväksymään ihmiset aina sellaisena kuin he ovat. Jotkut ei vain siihen näytä kykenevän...
Ehkä tapaamani ihmiset eivät vain sitten ole olleet valmiita mihinkään. Me etsimme vielä itseämme. Niin teen itsekin. Mutta toisten tunteilla leikkiminen ei silti ole hyväksyttävää. Jos aloittaa suhteen, siinä myös eletään sen mukaan. Minä en alennu siihen, että olen vain esineenä vieressä.

Tätä tuskin lukee kukaan sellainen ihminen, joka tietäisi tarkoittavani juuri häntä. Mutta jos näin on, en halua syyllistää. En koskaan. Kirjoitan vain ajatukseni tänne, koska en kykene sitä ääneen sanomaan. Sitä varten blogini on. Että ihmiset saavat tietää todellisen ajatusmaailmani. En sano ääneen tuskin puoliakaan siitä, mitä ajattelen. Tarkoitus ei ole loukata ketään.